Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja


Lulun ja Lean blogi muutti uuteen osoitteeseen ja sai vahvistusta Lotta-kissan myötä. 

Lulu ja Lea
Sisarblogi
laskuri
       
27.06.2007 - 11:54
Ollaan oltu nyt pohjoisessa perjantaista saakka, tänään on... keskiviikko? Minulla on tarkoitus lähteä etelään tämän viikon perjantaina. Tytöt jäävät vielä pohjoiseen loman viettoon muutamaksi päiväksi. Näinä loma päivinä on tytöille varattu kokonainen maalaistalon puolikas temmellyskenttää, hyvin toimiva ruoka- ja vessahuolto sekä ajoittaisia rapsutuksia. Sekä seuraa herrasmieskolli Jerrystä.

Itse ajattelin viettää poissa ollessani aikaa treffaillen ystäviä joita en ole hetkeen nähnyt. Ja kun tytöt ovat hyvässä hoidossa voin melkein huoletta (kissan omistajalle huolettomuus on kai mahdottomuus silloin kun omat kissat eivät ole silmien alla :D) matkustella pitkin suveisaa Suomea. Palaan sitten vielä myöhemmin hakemaan tytöt omalta kesälomaltaan kotiin.

Pikaisen ukkoskuuron jälkeen täällä taas paistaa aurinko joskin vettäkin sataa (taitaa olla kesä?) ja pihassa oleva maikkari (maitoauto) antaa niin kotoisan kuvan ettei mikään. Ulkona kukkapenkin päivänliljat ja keisarinkruunut kukkivat, unikon kukkia vielä odotellaan. Ja pääskyset ynnä pörriäiset ovat tyttöjen mieleen.

Tietokoneella vietettävää aikaani tytöt valvovat ahkerasti ja juuri työhuoneen kohdalla ikkunan vieressä oleva pääskysen pesä on hitti. Kissan pää niiaa joka kerta kun pääskynen vie muksuilleen evästä räystääseen :D. Totuuden nimessä täytyy kyllä sanoa, että jokainen talouden ikkuna on kuin oma telkkarikanava joita ollaan tapitettu innokkaasti viikset pörhössä ja tarpeen tullen jopa säksättäen.

Lea arka tylleröisenä uskaltautuu nyt jo pirttiin kurkistelemaan, kun Taika "virtanen" koira ei enää ole paikalla. Lean varovaisuus on niin sitä itseään enkä juurikaan kiinnitä siihen huomiota, lähinnä vain huomaa ne äkkilähdöt kun jotain yllättävän pelottavaa tapahtuu; esimerkiksi lattialle kolahtaa limsapullo ja neiti lähtee kuin ohjus toiseen päähän taloa. Lea viihtyy, Jerryn kanssa pitkiä aikoja vintissä, jossa on hiekkalaatikko ja pehmeitä paikkoja makoilla, plussaa tulee vielä kahdesta kattoikkunasta joista näkee kaikenlaisia öttiäisiä.

Lulu diivana taas on vähän väliä vaatimassa rapsutuksia ja usein se makoileekin keskellä pirtin lattiaa ja kitisee huomiota, ihan kaikilta. Eilen Lulu tajusi, että juoksutilaa tosiaan on joten se juoksi kuristen taloa ympäri. Seinähirret kuitenkin estivät neidin radalta irtaantumisen.

Suljetut ovet ovat uteliaalle kissalle ihan liikaa jotenka äkkilähtöjä tulee välillä kun ikkuna, tai tässä tapauksessa ovi aukeaa yllättäen. Kissan mielestä kun suljettu ovi on haaste. Harmi vain, että täällä ovet on sitä mallia, että ihmisen pitää ne avata, omin luvin ei aukea raskaat täyspuiset ovet. Talossa on noin 180 neliötä ja suljettuja ovia on viisi. Ovien taakse kätkeämä maailma on ihan pakko tarkistaa!!

Äitin imuria pakoilee kuitenkin tuttuun tapaan kaksi kissaa korvat luimussa. Kyllä ne omat kauhuelementit pitää olla lomallakin :)

Tassuttelija


Valtonen ja PikkuVeikka kirjoitti 29.06.2007 - 11:01
Oikein aurinkoista ja vauhdikasta lomaa koko tein porukalle. Me ootellaan millo päästää seuraavan kerran lomamatkalle maalle "mummolaan", siel on kans hirveesti ovia, joitten eessä voi naukua vaativasti. Kotikisun pahin vihollinen on suljettu ovi ;)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Lulu ja Lea
Blogin kuvia ei saa kopioida tekij䮯ikeuksien nojalla