Lealla vastaavasti on joku ylimaallinen kyky lääkkeiden suhteen. Oli sen kuinka hyvää tahansa sana lääke kertoo, ettei sitä voi syödä vapaaehtoisesti. Pirskatit, herkkumatokuurit ja Bucacat, kaikki vähänkin terveydelle edulliset mömmöt jätetään syömättä. Lea jättää syömättä, sama pikkupossu joka syö vaikka napin lattialta tai herkuttelee kuivuneellla leivänkannikalla.

Tänään annoin armon käydä oikeudesta, sillä Sepantelia ei riittänyt kuin yhteen täysimääräiseen annokseen, ja Lulu herkutteli sen hyvillä mielin ja häntä vispaten. Huomenna käyn apteekista ja ostan herkkulääkettä lisää. Silloin Leakin syö lääkkeensä. Joko nätisti tai vähän agressiivisemmalla otteella.