Kävin hakemassa tänään lisää hiekkaa, kun uusi hiekka vaikutti niin pölyävältä sortilta. Lulun nenä on ihanan sininen ja varsin herkkä. Neiti aivasteli jos ensimmäisen pissakyykyn aikana joten toista hiekkaa täytyi saada mukaan.

Kävin siis töiden jälkeen ostamassa lisää hiekkaa ja samalla mukaan tarttui 2 kg pussi Eukanuban hairball raksuja. Maustetaan niillä taas nykyistä cocktailia. Kotiin tulin tämän vuoksi tunnin myöhemmin kuin tavallisesti.

Tytöt olivat ovella vastassa. Kiinnostuneen vastaanoton sai raksupussi ja samalla kun sitä nuuhkuteltiin antaumuksella lisäsin parempaa hiekkaa hiekkikseen. Jeh, jo kelpaa taas kyykkäillä. Seuraaavaksi raksupussi auki vähän maustetta vanhaan seokseen ja kissoille ruoka nenän eteen. Itsekin hoipertelin nälkäkuoleman partaalla ja funtsin miksi jääkaappi on täynnä aineksia, mutta ruokaa siellä ei ole? Kotitonttu ilmeisesti syö aina valmiit ruoat. Uuni päälle ja kananfileet vuokaan. Odotusta.

Avasin tietokoneen viihdykkeeksi ja istahdin tuolille. Juuri syöneet tytöt pyörähtivät viereen. Lulu läppärin taakse kurkistelemaan ja Lea viereen takatassuilla seisten samalla kun etutassut tavoittelivat pöydänreunaa. Oltiin kaikki siinä porukalla. Silittelin Leaa samalla kun tarkistin mailit. Oltiin varsinaisia Pöhköjä vain kun vain istusteltiin.

Oli kiva tulla kotiin. Miten niin nyt on perjantai ja 13. päivä?