Lulu oli melkein vuoden vanha silloin kun Lea tuli mulle. Lea pelkäsi Lulua aluksi ja oli varsin ärhäkkä Lulun tutustumisyritysten torjumisessa. Pikkuhiljaa yhteinen sävel kuitenkin löytyi (Lea tuli sunnuntaina, keskiviikkona oli jo paras kaveri). Aurinkoläikän blogissa oli huomioita siitä kuinka kotiin jäävä kissa suhtautuu elämään ilman kaveria, kun toinen on näyttelyreissulla.

Mietin tilannetta meidän kohdalta. Lulu tottui olemaan yksin,  mutta Lea ei ole tähän tilanteeseen koskaan joutunut. Jopa eläinlääkärireissut on tehty yhdessä, poikkeuksena Lean tehosterokotus jolloin se oli yksin, kopassaan ilman Lulua. Kuitenkaan Lea ei ole koskaan ollut yksin kotona tai vastaavasti ilman minua.

En tiedä kuinka se suhtautuisi uuteen tilanteeseen. Arkana kissana voisi olla aika kova paikka olla kokonaan yksin. En arkaile jättää kissoja kaksin useammaksi tunniksi, arkena ne ovat aina työpäivän 8 h, ja joskus enemmänkin keskenään. Pisin aika mitä tytöt ovat olleet kaksin ilman ihmiskontaktia on 24 h, kaikki oli kunnossa kun palasin kotiin. En kuitenkaan mielelläni jätä niin pitkäksi aikaa kissoja keskenään vaikka näennäisesti kaikki onkin kunnossa kun palaan kotiin.

Kissanäyttelyitä harrastavat: kuinka kotiin jäävät kissat suhtautuvat, kun kotona ei olekaan täysi kissamiehitys? Onko kotiinpaluu vaikea (esim. oudon hajun vuoksi) vai onko kotiin jäävän ja näyttelystä (tai mistä tahassa muusta) palaavan kissan jälleennäkeminen riemukas? Osoittaako kotona oleva kissa kaipaavansa kaveriaan, käyttäytyykö oudosti on ruokahaluton tai muuten kiukussa vai nauttiiko täysin siemauksin rauhallisuudesta ja "ainokaisena" olemisesta vaatien hellyyttä?

Täällä ulkoillaan yhdessä:
784394.jpg   784395.jpg