Työputkeni päättyi tänä aamuna kuudelta. Kotiuduin järkyttävästä räntäsateesta puoli seitsemältä. Annoin pikaisesti tytöille ruoan ja marssin itse lämmittävään suihkuun. Pyörällä kulkiessa kylmä räntäsade on oikeasti yhtä hyytävä kuin -15 asteen pakkassää.

Kissojen ruoan jälkeen painuin kirjan kanssa sänkyyn.Hömppäkirjan lukemista ja vieressä kovaäänisesti kehräävä Lulu. Maailma oli taas mallillaan. Nukahdin kuunnellen Lulun paperinaruleikkihuutoa. En vain tällä kertaa jaksanut viuhtaista sen narun kanssa, vaikka Lulu siitä niin hirveästi tykkääkin. Kokeilin köyttää narunpätkää ikkunan kahvaan, mutta idea tuntui huonolta kun Lulu repi melkein tiikerin pöksynsä narua metsästäessään; ehkä on parempi, että ikkunoissa on mahdollisimman vähän kissan kynsien aiheuttamia naarmuja.

Puolenpäivän aikaan heräsin Lulun maltilliseen Tulen-viereesi-kehrään-kehrään-aina-vain-kovempaa-ja-tehostan-sanomaani-jyrsimällä -sormiasi-herätyksellä. Ruokin kissat ja tiedostin samalla alkavan migreenin. Nappasin lääkkeen ja painuin uudelleen unille.

Herätessäni keitin kahvit, söin joulukinkkua ja katselin Lean suoranaista ja häpeämätöntä kinkun kerjäystä. Lellu on söpö kerjätessään. Lautasella olevat kinkun jämät ja valkoinen tassu tekivät tuttavuutta moneen kertaan. Lean turhautuneisuus oli suorastaan hellytttävää kun en suostunut just-heti-nyt- antamaan sitä kinkkupalaa.

Söin jälkkäriksi äidin lähettämää leipäjuustoa ilman pikkukerjäläisiä (Lea ei tykkää maitotuotteista ja Lulusta kerjääminen on vain tyhmää).

Kirjoittelen tätä juttua Lulun makoillessa puolittain tietokoneen näppäimistön ja täysin hiirimaton päällä. Voin vain hämmästellä missä vaiheessa hiiri sanoo sopimuksensa irti kun kaksi kissaa hautovat sitä miltei päivittäin.

"Ällämaassa" on rauhallinen, kynttilöiden pehmeällä valolla kuorrutettu päivä.

Hyvää Tapaninpäivää kaikille!

1159497.jpg