Tämän sivun aiheena on kissojen kanssa matkustaminen. Jutussa kerrotaan pääasiallisesti siitä millaista on matkustaa kahden kissan kanssa junassa. Jos sinulla on jotain käytännön vinkkiä aiheeseen liittyen ota yhteyttä niin täydennän sivua tiedoillasi.

Olen kotoisin pohjoisesta Ylitorniolta. Asun kuitenkin Seinäjoella. Sisareni asuu Espoossa. Käytännössä tämä tarkoittaa että noin kerran kahdessa kuukaudessa reissataan junalla ja tarvittaessa jatketaan vielä matkaa autoillen.

Yleistä:

Käytössä on Clipper 3 kuljetusboksi, jossa on pienet pyörät. Talvikelillä pyöristä ole paljoakaan apua, mutta kesäkelillä keventää paljon kun boksia pääsee vetämään kantamisen sijasta. Pyörät myydään kuljetusboksiin erikseen.

Ostin laivalta ns. kaljakärryn jonka päälle saa helposti kiinnitettyä varsin isonkin boksin mustekaloja apuna käyttäen. Aikaisemmin syksyllä ostin Perditan ideoiman kuljetuskoppasuojan joten varsin tyylikkäästi liikuskelemme nykyään maailmalla.

Kuva on Seinäjoen rautatieasemalta. Boksin omat pyörät ovat apuna silloin kun kuljetus pitää tapahtua suoraan eteenpäin (muutenhan kulkusuunta on kylki edellä).

297930.jpg

Kuvaus ensimmäisestä reissusta, joka onnistui ihan hyvin. Paluu matka sujui myöskin yhtä kivuttomasti. Keli oli lähtiessä kireä pakkassää -20 astetta ja Seinäjoelle päästessä ilma oli lauhtunut -5 asteeseen. Lunta oli kuitenkin hiukan maassa. Onnekseni systeemi kesti uudet olosuhteet kerrassaan hienosti. Tervolassa laiturilla ollut sorapohja oli jäätynyt joten hyvin kulki jopa haastavammalla tiellä.

Huomioitavaa on, että miltei kaikkiin vaunuihin jouduin nostamaan boksin melko värikkäästi sisään. Korkeat vaunut eivät aina ole helpoimpia kuljettavia kun mukana on kassia, reppua ja kaksi kissaa.

Tässä kuvassa odotellaan junaa Seinäjoen asemalla. Vanha kuva ajalta jolloin boksissa ei vielä ollut pyöriä. (Huom. Edellä päivitetty kuva nykyhetken tilanteesta)

556271.jpg

Ennen matkaa:

Ennen reissuun lähtöä ruokin kissoja kevyemmin. Jos lähtö on aamulla klo 10 annan kevennetyn iltaruoan, enkä ollenkaan aamuruokaa. Perille päästyämme on välittömästi ruokinta. Matkalla saatan antaa herkkuna muutaman raksun.

En pidä mukana hiekkalaatikkoa, sillä käytännössä se on todettu tarpeettomaksi. Aikuinen kissa pystyy tarvittaessa vähän pidättämään tarpeitaan ja rauhattomuuden vuoksi ei välttämättä toimittaisi asioitaan, vaikka hiekkis mukana olisikin. Tavallisesti laatikolle ei ole edes asiaakaan sillä iltaruoat ovat kulkeneet jo läpi ja kun aamulla ei ole ruokintaa ei suolessa ole tavaraa. Olen myös huomannut, että tytöt käyvät omatoimisesti laatikolla ennen lähtöä kun huomaavat, että sellainen on tulossa.

Joka kerta reissuun lähtiessäni otan mukaan vesipulloon vettä. Käytännössä se ei ole koskaan kummallekaan maistunut, oli helteet sitten millaiset tahansa. Vedestä saa kuitenkin tarvittaessa viilentävän kääreen, kun kastelee pyyhkeen ja laittaa sen kuljetuskoppaan alustaksi. Kissoilla pitää olla kuitenkin mahdollisuus olla ilman tätä viilentäjää jos näyttää siltä, etteivät ne siitä nauti. Omat kissani eivät pidä tästä kääreestä, joten en sitä juurikaan käytä.

Mitä mukaan?

  • Kuljetuskopan pohjalle pyyhe tai muu pehmuste
  • Pieni pyyhe vahinkojen varalle
  • Vettä ja ruokaa.
  • Pitkä pinna itselle
  • Huomioi, että perillä sinulla tulisi olla kupit ruoalle ja vedelle, hiekkalaatikko ja hiekkaa, sekä tuttua ruokaa

Tuhtia ruokintaa kannattaa välttää sillä pitkän matkan edetessä todennäköisesti tulee sitten myös iso hätä.  Perillä kuppien saatavuus ja hiekkalaatikko hiekkoineen täytyy varmistaa, jos niitä ei ole jo valmiiksi. Voi olla, että joudut kantamaan ne joko mukanasi tai järjestelemään kuinka saat ne paikanpäällä. Ainakin hiekkalaatikko on sellainen joka olisi hyvä olla joko valmiina tai pian saatavilla. Pitkän reissun jälkeen uudessa paikassa kaikki voi olla outoa, mutta hätä yllättää oli outoa tai ei.

Matkalla:

Junassa matkustaa monenlaista sakkia. Osa lemmikkien kanssa matkustavista on opiskelijoita tai muuten säännöllisesti matkustajia. Yleensä näiden lemmikkitkin ovat hyvin käyttäytyviä. Junaan ei edes otetan agressiivisesti tai muuten haitallisesti käyttäytyvää eläintä. Jos matkan aikana tulee ongelmia esimerkiksi koiran käytöksen vuoksi voi asiasta ilmoittaa konnarille ja tiedustella olisiko vaunun vaihto mahdollinen joko koiralle tai sinulle ja kissoille. Käsittääkseni IC-junien 1-kerroksiset vaunut sisältävät aina lemmikkitilat, 2-kerroksisissa IC-vaunuissa niitä ei ole.

Rauhoittuneet reissaajat:

556273.jpg

Yritä suhtautua matkustukseen huumorilla. Maailma ei kaadu, vaikka kissasi huutaisikin ensimmäisen matkan, kuin syötävä. Tai vieressä oleva koira räksyttää herkeämättä. Ärsyttäväähän se on, mutta matka-aika on aina rajallinen. Kyllä se joskus loppuukin. Yritä sietää myös lemmikkien kanssa matkustavia ihmisiä. Tila on tavallisesti pieni ja jos reissussa ollaan kullannupun kanssa ensimmäistä kertaa voi omistaja vouhkata ihan kaikesta. Välillä ottaa aivoon, mutta hermojen hallintaa tarvitaan. Hermostuessasi hermostutat miltei takuuvarmasti myös lemmikkisi, joka voi reagoida suljetussa tilassa ihan eri tavalla kuin kotona.

Junat

Lemmikin junalippu maksaa 5 . Samassa boksissa kulkevat kissat maksavat yhden lemmikkilipun hinnan.

IC:junat

  • Lemmikkieläin osasto on jokaisessa yksikerroksisessa vaunussa.
  • Osastossa on 8 paikkaa (4 paikan rivissä ja vastakkain toisiinsa nähden. Keskelle lattiaa jää tila jossa lemmikkien tulisi olla.
  • Lemmikkiosasto sijaitsee tupakkapistäytymisvaunun vieressä, erotettu muusta vaunusta lasi-ikkunoilla ja ovella.
  • vaunuun myydään tavallisesti 4 lippua, käytännössä se kuitenkin tarkoittaa että vaunussa voi olla 4 isoa koiraa tai kissa, marsu ja kaksi pientä koiraa.
  • Virallisesti lemmikkipaikat ovat lattialla.
  • Ilmastointi toimii helteillä huonosti, ikkunaa ei saa auki
Junauudistuksen myötä IC-junissa on myös tilavampia lemmikkimatkustusosastoja. Matka Oulusta Seinäjoelle sujui varsin mukavasti tilavassa lemmikkivaunussa:
  • Vaunu oli jaoteltu 4x4 paikkaa sisältäviin looseihin (kaksi penkkiä rinnakkain ja vastatusten) ja kuuteen erilliseen yksittäis paikkaan. Yhteensä 22 paikkaa joka on hurja parannus tavalliseen 8 paikkaan verrattuna.
  • Kulkutie oli loosien ja yksittäispaikkojen välistä, normaalia tietä leveämpi (Hurraa!!)
  • Loppuosa vaunusta oli erillisiä hyttejä (perhe, allergia, tupakka(?)
Kuva isommasta IC-junan lemmikkivaunusta. Kuvan on ottanu Sea.
785201.jpg

Huomioi, että usein kissaboksin kanssa matkustavalle myydän ns. yksittäispaikka jos ei erikseen pyydä muuta paikkaa. Tässä kuvassa näkee kuinka ahtaaksi paikka menee kun myydän lemmikille lippu "paikka nro xx lemmikki lattialla". Itse saan jalat tarvittaessa boksin päälle, mutta pitkäjalkaisella tulee todellakin ongelma sovittaa sekä kissaboksi että omat tassunsa niille varattuun tilaan.
1225483.jpg
Yksittäispaikalla voi olla ahdasta...
1225485.jpg
Tämä dilemma on siis oikeastaan ainoa miinuspuoli isommassa lemmikkivaunussa. Ja siitäkin pääsee eroon jos varaa lipun ajoissa ja pyytää jotain muuta kuin junan yksittäispaikkaa.

Alla olevat tiedot ovat pienemmän IC-lemmikkivaunun tietoja:

Arkena lemmikkiosasto on aika ahdas, mutta juhlapyhiä edeltävänä aikana aivan toivoton. Jokainen paikka myydään ja vaatii kokeneeltakin matkustajalta hermoja, kun tilaa ei ole käytännössä ollenkaan. Jos mukana 4 koiraa omistajineen ja kaksi kissan kuljetuskoppaa on ahdasta. Oikeasti.

Vieressä oleva tupakkavaunu on ongelma. Itse en polta ja miltei poikkeuksetta naapurin "sulotuoksut" tuntuvat myös lemmikkivaunussa. Tupakkavaunun pistäytymis-periaatteen vuoksi ohikulkijoita on koko ajan ja monet eivät voi vastustaa söpöä kissaa tai koiraa joka näkyy lasin läpi. Joskus nämä kuljeskelijat ovat myös humalassa joka antaa oman säväyksen.

Itse laitan kuljetuskopan miltei poikkeuksetta vapaalle penkille ja toivon hartaasti, ettei vaunussa olisi paljon muita matkustajia. Jos mukana on innokas tai muuten vain rauhaton koira on ikävä laittaa kissat koiralle matkaviihdykkeeksi. Kissat tietävät olevansa turvassa omassa kuljetuskopassaan, mutta Lulu rauhoittuu parhaiten silloin kun saa olla "ylempänä" kuin koirat.

Helteillä IC junissa on Kuuma.

Pikajunat

  • Matkustaja paikkoja on enemmän kuin pikajunassa, noin puolet vaunun arviolta 80 paikasta on varattu lemmikin kanssa matkustaville.
  • Paikat ovat sijoitettu normaaliin juna tapaan eli kaksi paikkaa rinnakkain. Välissä on kulkutie ja toinen penkkipari toisella puolella.
  • Lemmikkien paikka on taas lattialla
  • Koneellista ilmastointia ei ole. Osan ikkunoista saa auki.
  • Vaunun molemmissa päissä on kaksi isoa lemmikkipaikkaa. Tavallisesti ne varataan isoille koirille.Pyydettäessä ne saa varmaan myös varattua jos mukana on isoja kissabokseja.
  • Uusi systeemini jossa on kuljetuskärry mukana ei sovi pikajunien kulkuväylälle. Itseasiassa boksi ei mahdu leveys suunnassa edes vaunun ovesta sisään joten mahdollisuus norm. kuljetukseen kannattaa pitää yllä (ts. varaudu purkamaan systeemi tai kantamaan koko viritys)
  • Edellä mainitussa tilanteessa kuljetuskopan omat pyörät ovat avuksi. Koska ne ulottuvat lattiatasoon voi koppaa siirtää vetämällä sitä ns. normaaliasennossa, silloin kun sivuttainen kulkusuunta on mahdoton.
  • Pikajunien vaunukorkeuden vuoksi varsinkin pienemmiltä asemilta voi olla konstikasta nostaa kuljetuskoppa vaunuun.

Pikajunilla on kivaa matkustaa lemmikkien kanssa. Paikkoja on tarpeeksi ja harvoin joutuu viereiselle paikalle joku toinen istumaan. Poikkeuksena juhlapyhien aatot ja paluuliikenne.

Lemmikkivaunu sijoittuu tavallisesti joko junan alku- tai loppupäähän. Läpikulkua on vähemmän.

Pikajunassa kissat voi oikeasti laittaa lattialle sillä penkkiparin jalkatilassa on mahdollisuus kissojen olla rauhassa. Olettaen siis, ettei viereisellä paikalla matkusta innokas koira.

Helteillä on apua siitä, että ikkunoita saa auki, mutta vedon vuoksi omistajalla voi olla ikävä istua.

Jos varaat paikkasi isolle lemmikkipaikalle on sinulla mahdollisuus sitoa koiran remmi seinässä olevaan koukkuun. Jos matkustat kissojen kanssa pyörillä olevan kuljetuskopan kanssa valmistaudu ongelmiin. Koska tilaa on, lähtee pyörällinen boksi helposti liikkeella. Kiilaa boksi paikalleen joko muilla kasseillasi tai ota helppo lukitussysteemi jolla saat boksin kiinnitettyä paikalleen. Itselläni on vanhasta matkakassista otettu olkahihna boksin olkahihnana. Tarvittaessa päissä olevan lukituksen saa kiinnitettyä seinän renkaaseen.

Pikajunien vaunukorkeuden vuoksi pienemmillä asemilla ongelmaksi voi muodostua se, että vaunuun joutuu nousemaan useamman askelman kautta. Itse olen todennut että kätevintä on nostaa ensin kassit laukut ja muut pakaasit vaunuun, seuraavaksi kissat ja itse nousta vaunuun lopuksi. Monilla asemilla myös konnarit ovat valmiita auttamaan ja eikä avun pyytäminen kanssa matkustajiltakaan ole kielletty. Tosi usein muut matkustajat auttavat pyytämättäkin.

Pieni, mutta omistajan mukavuuteen vaikuttava seikka. Pikajunien vessat ovat aika alkeellisia. Talvipakkasilla pitkänmatkan matkustaminen kysyy luonnetta. Vessassa on käytävä, mutta ns. "suoralinja" ulos antaa aina kylmää kyytiä pöntöllä istujalle.

Pendolino-junat

Suurtakaan kokemusta ei yhden matkan aikana kertynyt, mutta vaunun yläkerrassa sijaitseva lemmikkivaunu sai plussaa ja miinusta. Huomioi, että Pendolino on kalliimpi itselle matkustaa, kuin IC tai pikajuna. Lemmikkilippu on kuitenkin tähänkin junatyyppiin 5 .
  • Yläkerrassa sijaitseva lemmikkivaunu on hankala jos matkatavaraa on paljon (itsellä ei reissun aikana ollut mukana muuta kuin kissaboksi ja käsilaukku, suuremman tavaramäärän kanssa yksin matkustava voi olla ongelmissa).
  • Yläkerrassa sijaitseva vaunu on häiriötön ohikulkijoiden suhteen. Ravintolavaunuu matkaavat eivät ole ongelma sillä ylhälle eksyvät vain ne joilla on paikka siellä.
  • Pendolino junassa (Oulusta-Seinäjoelle) pysähdyspaikkoja on vähän. Seisonta asemia on vähän, juna kulkee nopeasti.
  • Koska uusia matkustajia lemmikkeineen ei tule monelta asemalta, pysyvät kerran rauhoittuneet matkan tekijät rauhallisimpina.
Mahdollisuuksien mukaan me matkataan tulevaisuudessakin Pendolino junilla.

753574.jpg   753575.jpg

Tämä sivu on päivitetty 20.1.2008

1027173.jpgTakaisin Näin meillä-sivulle