On joitakin asioita, jotka pitää vain hyväksyä kun asuu kissojen kanssa. Minulla on käynyt tuuri tämän nimenomaisen asian kanssa. Tänä aamuna se kuitenkin puhui karua kieltään. On olemassa se kissmainen biologinen juttu on halusi tai ei. (Ja oli kissa sitten lyhyt- tai pitkäkarvainen).

Tulin aamulla klo 6.30 töistä. Väsyneenä ja valmiina unille. Pikainen vilkaisi pissapolitiikkaan, (kyllä se on sana kissataloudessa) ja iloisen virnistyksen jälkeen valmiina unille. Ei huteja tänä aamuna.  Annoin tytöille ruokaa ja sänkyyn. Tuttuja kissojen raksuttela ääniä samalla kuin lueskelen hömppäkirjaa unen tuojaksi.

Kahdeksan aikaan alkaa se ääretön yökkäily. Hömppäkirjallisuuteen unohtuneena menen katsomaan mikä on homman nimi. Lulu yökkii ja vakuuttavan äänen avauksen jälkeen tulee aika tavalla sulaneita raksuja ylös eteisen matolle, sitten toiseen kohtaan. Ja vessaan, ja makuuhuoneeseen ja keittiön matolle. Vaikuttavan esinäytöksen jälkeen ilmoille tulee viimein se NAG. Olen helpottunut, sillä järkevä syy käytökselle on maailman mannaa kun on valmiiksi jo kissan voinnista huolestunut.

Jälkijäristykset. Yökkäily ei lopu. Uudestaan eteisen matolle, olohuoneen matolle, keittiön lattialle, vessan lattialle, makuuhuoneen molemmille matoille. Alan jo vähän huolestua sillä mahan pitäisi oikeasti olla jo tyhjä. Lea kulkee myötätuntoisena ja epätietoisena kaverin vieressä. Tässä puhutaan jo aamupahoinvoinnista. Viimein tilanne tuntuu rauhoittuvan hillittömän shown jälkeen. Maha on tyhjä kaikesta ylimääräisestä, myös ruoasta ja karvapalloista.

Yritän rauhoittua nukkumaan, mutta en oikein saa unta. Lulu tulee kainaloon kehräämään ison moottorin kanssa. Vaatii myötätuntoa niin kamalan episodin jälkeen. Okei, nukahdan viimein luvattuani, että "aamulla" eli nyt klo 15 ja risat, keitän pakasteseitä aamiaiseksi ja terästän sen tuhdisti maitohappobakteereilla, ihan vain varmuuden vuoksi.