Mietin yhtenä yönä vähän elämää taloudessa johon kuuluu kissoja. Äskettäin henkilökohtaisessa blogissani kommentoija kysyi miksi kissa eikä koira? Vastasin kysymykseen totuuden mukaisesti. Silloin kun mietin lemmikin hankintaa sopi kissa paremmin elämäntilanteeseen. Jatkoin vastausta, että nykyään en voisi edes kuvitella elämää ilman kissaa.

Tuli jälkikäteen vähän huono mieli omasta vastauksesta. Kyllä, pidän edelleen koirista ja koira kuuluu elämääni varmaan jossakin vaiheessa ei kuitenkaan tällä hetkellä tai edes lähitulevaisuudessakaan. Haluan kuitenkin vielä täällä painottaa, että "kissaesikoiseni" Lulu ei missään nimessä ole mikään lohdutuspalkinto, kun en voinut ottaa koiraa. Ihanampaa sähikäistä kuin Lulu saa etsiä. Eikä löydä, tämä on minun mielipiteeni.

Metsästyskausi on alkanut merkinnässä listasin huomioita keväisestä elämästä kissojen kanssa. Käytännössä näitä kausijuttuja on jokaiseen sesonkiin. Kevätpörriäisistä kesäpörriäisiin, kuinka tuulettaa helteillä asunnossa, voiko polttaa kynttilöitä ja mitä ihmettä oikein ajattelin kuin toin joulukuusen sisään? Nämä on juttuja jotka tulee jokaiselle eteen kun kissa on lemmikkinä. Pitää siis aina muistaa, että kissa tuo vastuuta siinä missä iloakin. On osattava joustaa ja tehdä luovia ratkaisuja. Kissa on kissa.

Vastuu on kimurantti juttu, kissan sairastuessa, tai epäillessä sairastumista olen vuodattanut useamman kuin yhden itkun. Vakava juttu sattui lieden mennessä päälle silloin kun olin poissa kotoan. Toisaalta nämä itkut ja huolet kuitenkin unohtuvat silloin kun Lea keksii lääkepurkin sinettirenkaasta itselle lelun tai Lulu saa sätkyn paperinarurapinasta.

Kissa on tavallaan itsekäs eläin. Kuinka monta vitsiä onkaan tehty siitä, kuinka koirilla on omistajia ja kissoilla henkilökuntaa tai kissa pitää ihmistä kävelevänä ruoka-automaattina ja hiekkiksen puhdistajana. Siltikään en pidä itseäni kissan orjana, tai edes palveluskuntana.

Olen onnekas.