Tulin juuri yövuorosta kotiin. Ovella oli vastassa innokas kaksikko. Tällä kertaa en ollut niin skarppina kuin pitäisi ja sen vuoksi toinen, Lulu luonnollisesti, pääsi pujahtamaan rappuun. (Yövuoron jälkeen pitäisi aina muistaa olla tarkkana, sillä tytöt tietävät heikkouteni (=unisuuteni) ja ovat tavallistakin sinnikäämpiä rappuun pyrkijöitä)

Käytännön kriisinhallinta ja hyvät hermot ovat tässä vaiheessa valttia. Vaikka mieli tekisi yövuorosta väsyneenä loikata sotahuutojen saattelemana kissajahtiin on se viimeinen virhe mitä voi tehdä. Käytännössä totesin että jahti saa aikaan sen, että kissa syöksyy kuin ohjus rapusta suoraan ylempiin kerroksiin 8. kerros saavutetaan häkellyttävän nopeasti kun näyttämisenhaluinen Lulu lähtee kuin hauki rannasta.

Niinpä nielin harmini ja yritin ovenraosta kuiskutella neitosta palaamaan sisälle. Lea kurkisteli myös samasta raosta, sillä se oli vähän tolaltaan tilanteesta jossa kaveri oli ihan väärällä puolella ovea. Noh, samalla kun maanittelin epäluuloista mitähän nyt teen?!? ilmeellä varustettua Lulua palaamaan, kuorin takin pois päältä ja heitän pipon nurkkaan.

Seuraavaksi nappaan avaimet ja lyön kotioven kiinni, että Lea ei pääse lähtemään aamuseikkailulle. Tarkoituksena on rauhallisesti pyydystää Lulu syliin ja tuoda se sisälle. Kotioven kiinni kolahtaminen oli kuitenki jonkinlainen herätys Lululle. Se, että ovi meni kiinni sai ilmeisesti turvallisuuden tunteen katoamaan silmänräpäyksessä. Se säplähti kääntyi kannoiltaan ja juoksi matalalentoa kotiovelle. Maukuikin, vielä kun en saanut ovea heti just nyt auki.

Huvittunut emäntä, nynny seikkailija Lulu ja kotivahti Lea ovat taas kaikki kotosalla. Yhtäaikaa. Tyytyväisinä.