Se aamu alkoi ihan samalla tavalla kuin muutkin. Tytöt olivat paljon aktiivisempia kuin aamu-uninen mami. Jossain vaiheessa Lea kävi vieressä juttelemassa ja sitten yks kaks lähti vauhdikkaasti hippulat vinkuen. Niin vauhdikkaasti, että mahallaan nukkuvalle mamille tuli kiihdytysjäljet jalkoihin. En tajunnut paljoakaan, auts, kävipäs kipeää, nukuttaa.

Hetken päästä Lulu tahtoi kainaloon ja otin sen sinne mielihyvin. Neitikin kehräsi tyytyväisyyttään samalla kun etsi parasta mahdollista asentoa. On taidetta kuinka asettua kainaloon niin, että mami pystyy parhaimmalla mahdollisella tavalla rapsuttamaan. Varsinkin jos kyseessä on aamu-uninen mami joka ei tavallisesti tajua mitään maailman menosta ennen yhtätoista aamuina joilloin ei ole ihan pakko nousta ylös.

Viimein uniusvan läpi samalla kun käänsin kylkeä tajusin syyn miksi aikaisemmin oli tullut niin vauhdikas lähtö. Heti sängyn yläpuolella on kasvi amppelissa. Ilmeisesti kasvi joka tietämättäni laulaa seireeninlaulua, jonka vain Lea kuulee. Olen jo aikaisemmin huomannut kiinnostuksen tähän ja jättänyt sen omaan arvoonsa. Lea vain on sellainen ballerinaköntys, että kärpäsjahdissa vetreytyneet lihakset onnistuivat varsinaisessa haasteessa. Taiteilemaan kapean sängynpäädyn päälle, nousemaan siinä takatassuille, samalla kun etutassut antavat kukan versoille oikein kunnolla Pantterin tassusta. Raskas kasvin verso ei vain ollut kestänyt tätä muilutusta, vaan oli pudonnut romahtaen yöpöydän ja sängyn väliin ja pieni vihertassuttaja vastaavasti säikähtänyt meteliä ja liiveihin uivaa vihreätä.

Nyt olen täysin herällä, ja varsin tietoinen ulkoisista haitoista minkä tämä pieni episodi on saanut aikaan. Ei tuo kukka kaunis ollut aikaisemminkaan, mutta Lea kyllä todellakin teki siitä tänä aamuna uniikin. Samalla neiti taas kerran todisti kuinka viaton naama voikaan olla, kun mami hämmentyneenä pitää valtavankokoista oksaa tassuissaan, mittailee kukka-amppelia ja sen oletettavaa teurastajaa.

Juurtuukohan kasvipistokkaat jouluna?