Minulla on kaksi kissaa, jotka oletettavasti eivät ole sukua keskenään. Lulu on Seinäjoen tyttöjä, alle vuoden vanhan emonsa ensimmmäisestä pentueesta. Lea on Lapualta jo kokeneen kissaemon lapsukainen, ei ihan viimeisestä pentueesta, vaan toiseksi viimeisestä.

Monet jotka kissat tuntevat oikeasti ovat ihmeissään siitä kuinka erilaisia ne ovat. Monet huomioista on ehkä täälläkin kerrottu mutta kertaus on opintojen äiti.

Lulu riemastuu alaoven summerista ja ovikellosta. "Meille tulee vieraita, jee!!" Ja juoksee ovelle katsomaan kuka tuli. Naukuu kärsimättömästi ovella jos en mukamas saa sitä avattua tarpeeksi nopeasti. Lulu on hirvittävän innoissaan jos siskoni A keskustelee sen kanssa ennen oven aukaisua postiluukun välityksellä. Mitä tekee Lea samaan aikaan? Menee piiloon. Ja pysyy siellä. Tulee näkösälle vasta siinä vaiheessa kun vieraat ovat asettuneet jo olohuoneen sohvalle. Haistaa ensimmäisenä varpaita.

Lulu saunoo kanssani. Sisäsaunassa ei ehkä voi määritellä saunamajurin virkaa, mutta sen tämä typykkä varmaankin ansaitsisi. Heti kun näkee minun laittavan saunan lämpiämään alkaa kyttäys jonka agendana on se ettei varmasti jää pois löylyistä. Löylyt kuitenkin nautitaan kissamaisesti lattialta. Yhden ainoan kerran Lulu oli kanssani ylälauteella, se oli se ensimmäinen saunakertaa... Lea taas pelkää löylynheittoa ja saunominen onkin ainoa tilanne jolloin se ei yritä pyrkiä kylppäriin vaikka siellä on muitakin ja ovi on kiinni.

Madottaessani tai muuten lääkinnällisessä mielessä joutuessani syöttämään tabletteja; Lulu sähisee, kätisee, raapii,  puhkuu ja kieltäytyy syömästä yhtään mitään. Kun tabletit on viimein annettu lähtee ylpeästi häntä pystyssä ja tuhahten arvostelevasti pois. Palatakseen 5 minuutin päästä vaatimaan hellyyttä kamalan kokemuksen vuoksi. Lulu ei ole pitkävihainen. Lea on lääkinnän aikana lähinnä hölmistynyt siitä, että se kohdistuu niin kouriintuvasti juuri siihen itseen. Silmät lautasena se tuijottaa ja osaa kyllä kieltäytyä nielaisemasta pilleriä. Viimein lääkkeen upotessa ja pois päässestä voi olla varma että tämä neiti miettii henkilökohtaisen tilan saamaa loukkausta vähintään tunnin. Kaikki ei ole heti anteeksi annettu folks!!

Lulun huumorintaju kestää enemmän hurjaa rapsutusta ja leikkimielistä kiusausta. Lulua saa venyttää vanuuttaa ja pidellä kiinni yllättävän vauhdikkaasti eikä neiti ole siitä milläsäkään. Juttu jota Lulu ei siedä liittyy sen turkkiin. Mitään tarroja, lappuja tai etikettejä ei saa olla sen tiikerin turkissa kiinni, ja kyllä tietoa on välillä kivaa kauttaa hyväksi, kun irrottaa tarraetikettejä :D Lea vastaavasti ei ymmärrä leikkiä jossa rapsutetaan kovaa tai peitetään silmät yllättäen, tarraetiketteihin se suhtautuu lähinnä niin, että hei mikäs tuo on? Ottaen tarran pois sitten joutessaan, eikä paniikinomaisesti mölisten.

Lulu suhtautuu matkantekoon proosallisesti "se alkaa ja se loppuu". Vaikka kuljetuskoppaan meneminen ei enää onnistukkaan pyytämällä. "Lulu, mene boksiin me lähdetään" (onnistui vain yhden kerran, mutta voi sitä hämmästystä, sillä meillä oli yleisöä). Vaan epämääräisellä sähinällä ja moukunalla, rauhoittuu neiti miltei heti ja ottaa matkustusvaihteen päälle. Päästään jonkin kivaan paikkaan. Ehkä pohjoiseen tai sitten kotiin. Jippii. Lea vastaavasti omistaa järkyttävän tarkan kyvyn lukea minua vaikka kuinka yritän salata tarkan lähtöajankohdan, 5 minuuttia ennen boksiin laittamista neiti katoaa kuin tuhka tuuleen, tai ainakin paikallistaa itsensä niin, että neitiä on äärimmäisen vaikeaa ottaa mukaan vastentahtoaan. Viimein boksiin päätyessään valittelu jatkuu suunnilleen vartin ja jos junassa ei ole muita jatkuu myös siellä. Lea ei osaa suhtautua tilanteeseen siten, että kohta ollaan perillä. Sen ajatukset on: nyt on inhottavaa.

743652.jpg  743649.jpg

Äkkiseltään miettien, mitä näillä kissoilla on yhteistä?
-Minä.